Pyövelin laulu
by Norman Mailer
1024 pages· ISBN 9511085131
About
”Onko teillä vielä jotain sanottavaa?”
”Tehdään se.”
Gary Gilmoren linja piti loppuun saakka. Aamunkoitteessa 17. tammikuuta 1977 hänet teloitettiin Utahin osavaltionvankilassa. Hän oli johdonmukaisesti kieltäytynyt anomasta lykkäystä tai armoa.
Pyövelin laulu alkaa yhdeksän kuukautta aikaisemmin, huhtikuun 9. päivästä 1976, jolloin Gilmore vapautuu vankilasta. Kuin klassisessa kiusauksen ja kärsimyksen historiassa Mailer kuvaa tämän lyödyn pikkurikollisen amok-juoksua, hänen rikostaan ja rangaistustaan, hänen päätöstään kuolla ja kasvuaan uuteen voimaan ja arvokkuuteen kuoleman varjossa. Ja Nicolen myötä kertomus kasvaa maailmankirjallisuuden suurten rakkaustarinoiden vertaiseksi, paitsi että kaikki tämä tapahtuu todella, todellisille ihmisille, todellisina päivinä. Tämä piinaava dokumentaarisuus on Pyövelin laulun kaamein, kiehtovin, vangitsevin ominaisuus.
Mutta Pyövelin laulu on myös kertomus kahden maagisen ja karismaattisen persoonallisuuden, Gary Gilmoren ja Norman Mailerin kohtaamisesta, kertomus siitä miten Gary ja hänen tarinansa muuttuvat tavaraksi, jota voi ostaa ja myydä, yhteenveto kaikesta mitä Norman Mailer on oppinut elämästä ja maastaan, rakastamastaan ja vihaamastaan Amerikasta. Tämä kirja kertoo meidän aikamme tarinan.

Discuss Pyövelin laulu with other readers
Join or start a book club for Pyövelin laulu on Readfeed. Live chat, shared reading progress, and AI discussion questions — free to get started.
Frequently asked questions
How do I join a book club for Pyövelin laulu?
Sign up free on Readfeed, then browse public clubs or start your own club with Pyövelin laulu as the current read. Invite friends with a share link and discuss together with live chat and AI discussion questions.
Can I discuss Pyövelin laulu with other readers online?
Yes. Readfeed book clubs let you chat live, share progress, and join discussions about Pyövelin laulu with readers worldwide — whether your club is virtual, in-person, or hybrid.
Is Readfeed free?
Yes. Creating an account and joining book clubs is free. Sign up to find readers who love the same books and start discussing today.