Titanin seireenit
by Kurt Vonnegut Jr.
278 pages· ISBN 9513043401
About
Malachi Constant, rikkain amerikkalainen, ylellisyyteen ja irstailuihin kyllästynyt, pystyi kiinnostumaan enää huumehallusinaatioista, kun kohtalonpyörre tarttui häneen ja lennätti hänet avaruuteen. Ensimmäinen pysähdyspaikka on Mars, missä Malachille toimitetaan muistinpuhdistus, asennetaan antenni kalloon ja hänestä koulutetaan kuuliainen Marsin armeijan sotilas. Hän osallistuu Marsin hyökkäyssotaan maata vastaan, viettää vuosia Merkuriuksen luolissa, palaa Maahan missä esiintyy uuden uskonnon symbolihahmona ja saapuu lopulta Titaniin, Saturnuksen kuuhun, mukanaan vaimo ja poika. Kaikissa näissä vaiheissaan Malachi ei aina muista edes nimeään, mutta ankarasti hän ajoittain yrittää miettiä kuka häntä oikein käyttää ja mihin.
Titanin seireenit, yksi tieteiskirjallisuuden klassikoista, ilmestyi 1959. Johdannossa kirjan sanotaan olevan tosikertomus siltä painajaisajalta, jolloin ihmiskunta ei vielä ollut löytänyt elämän tarkoitusta sisimmästään. Pohtiessaan avaruuden mielikuvituksellisissa maisemissa seikkaillen ihmisen osaa universumissa Vonnegut päästää, totta kai, myös huumorinsa valloilleen.

Discuss Titanin seireenit with other readers
Join or start a book club for Titanin seireenit on Readfeed. Live chat, shared reading progress, and AI discussion questions — free to get started.
Frequently asked questions
How do I join a book club for Titanin seireenit?
Sign up free on Readfeed, then browse public clubs or start your own club with Titanin seireenit as the current read. Invite friends with a share link and discuss together with live chat and AI discussion questions.
Can I discuss Titanin seireenit with other readers online?
Yes. Readfeed book clubs let you chat live, share progress, and join discussions about Titanin seireenit with readers worldwide — whether your club is virtual, in-person, or hybrid.
Is Readfeed free?
Yes. Creating an account and joining book clubs is free. Sign up to find readers who love the same books and start discussing today.