Ilmestys
by John Fowles
476 pages· ISBN 9511089129
About
Tämä tarina vangitsee mystisyydellään, kylmää todellisuudellaan, pureutuu väkevästi ihmisenä olemisen peruskysymyksiin.
Viisihenkinen seurue ratsastaa devonilaismaisemassa huhtikuun viimeisenä yönä vuonna 1736 ja yöpyy pikkukaupungin majatalossa. Kuuluvat olevan varakas kauppias Lontoosta, hänen pahasti velkaantunut veljenpoikansa, jota viedään osoittamaan kunnioitustaan rikkaalle tädille, nuoren herran kuuromykkä palvelija, nuori naisihminen menossa tädille palvelukseen sekä matkaturvana roteva entinen sotilas, jolta tiedot matkueesta tippuvat.
Aamulla viisikko jatkaa matkaansa – ja katoaa sen tien.
Kuuromykkä löytyy metsästä hirttäytyneenä. Asiaa tutkimaan saapuu kuivakas ja perusteellinen lakimies, jonka mahtava herttua on lähettänyt suorittamaan salaista tehtävää.
Kaikki, mitä seurue itsestään kertoi, oli keksittyä. ”Setä” ja ”entinen sotilas” löytyvät ja kuulustellaan; sitten löydetään myös nuori nainen. Tapahtumat Devonin matkalla ja druidien luolassa kerrotaan ja kirjataan valan velvoituksella.
Kuulusteltavat yrittävät parhaansa mukaan kuvata mystisiä, yliluonnollisilta vaikuttavia tapahtumia. Eivätkä epäilijän ja kokijoiden maailmat kohtaa.
Nuori nainen uskoo kuitenkin ilmestykseensä, ja aikanaan syntyy lapsi, kuin Betlehemissä…
John Fowles, vakaumuksellinen ateisti, kunnioittaa tällä teoksellaan uskoa, joka nousee ihmisen tarpeesta saada vastauksia kysymyksiinsä.

Discuss Ilmestys with other readers
Join or start a book club for Ilmestys on Readfeed. Live chat, shared reading progress, and AI discussion questions — free to get started.
Frequently asked questions
How do I join a book club for Ilmestys?
Sign up free on Readfeed, then browse public clubs or start your own club with Ilmestys as the current read. Invite friends with a share link and discuss together with live chat and AI discussion questions.
Can I discuss Ilmestys with other readers online?
Yes. Readfeed book clubs let you chat live, share progress, and join discussions about Ilmestys with readers worldwide — whether your club is virtual, in-person, or hybrid.
Is Readfeed free?
Yes. Creating an account and joining book clubs is free. Sign up to find readers who love the same books and start discussing today.