Käsky
by Leena Lander
336 pages· ISBN 9510244759
About
Merenrantakylä sisällissodan runtelemassa Suomessa vuonna 1918. Entinen hermoparantola toimii nyt kenttätuomioistuimena. Eräänä huhtikuisena iltana sinne tuodaan syrjäisestä saaresta pelastettu vanki ja hänen saattajansa. Vanki sanoo nimensä olevan Miina Malin. Muuta hän ei itsestään kerro. Mihin kaikkeen hän on syyllinen?
Jääkäri Aaro Harjula, naisen saattaja, kehitteli ennen maailmansotaa loistavia liikeideoita sähköpianojen nuottirullista Jokamiehen metsästysoppaiden myyntiin. Rahapula ajoi hänet jääkärikoulutukseen Saksaan.
Mitä tapahtui niinä kahdeksana päivänä, jolloin Aaro ja Miina olivat kadoksissa.
Tutkintaa johtaa sotatuomari Emil Hallenberg, kiihkeä isänmaan ja punaviinin ystävä, kirjailija. Miehillä on valta mutta vangilta puuttuu alistujan luonto. Kuulustelujen edetessä asetelmat järkkyvät.
Palkitun ja laajasti käännetyn Leena Landerin kymmenes romaani on tosipohjainen psykologinen trilleri, yllättävä kolmiodraama, metsästysopas jokamiehelle.

Discuss Käsky with other readers
Join or start a book club for Käsky on Readfeed. Live chat, shared reading progress, and AI discussion questions — free to get started.
Frequently asked questions
How do I join a book club for Käsky?
Sign up free on Readfeed, then browse public clubs or start your own club with Käsky as the current read. Invite friends with a share link and discuss together with live chat and AI discussion questions.
Can I discuss Käsky with other readers online?
Yes. Readfeed book clubs let you chat live, share progress, and join discussions about Käsky with readers worldwide — whether your club is virtual, in-person, or hybrid.
Is Readfeed free?
Yes. Creating an account and joining book clubs is free. Sign up to find readers who love the same books and start discussing today.