Laulu tulipunaisesta kukasta

Vuonna 1905 kirjallisuutemme ensimmäinen bestseller. Esipuheen teokseen on kirjoittanut Karl Grünn, ja niteessä on myös aikalaisarvostelujen valikoima.

Romaani on avauksestaan asti kuohuvan romanttista kerrontaa, niin kuin jo sen nimi ja lukujen nimet antavat odottaa: Metsänneito, Gaselli, Tummat juovat, Pihlajanterttu, Tuomenkukka. Sen päähenkilö on verenkäynniltään leiskuva tukkilainen Olavi, Kohisevan kosken voittaja, suomalaisen jokivarren Don Juan, joka murehtimatta valloittaa rantakylien tytön toisensa jälkeen. Juuri tämä viettelytarina, romaanin alkupuoli lienee ennen muuta kiehtonyt lukijoita, herättänyt pahennustakin.

Romaani ei kuitenkaan loppuun saakka ole tätä heleää laulua. Olavi näkee kevytmielisyytensä seuraamukset, pysähtyy, kasvaa tuskallisen mielenpalon kautta talonsa vastuulliseksi isännäksi. Mutta moraliteetiksi Laulu ei taivu. Siihen se on poljennoltaan liian vimmainen, avautuu liian moneen suuntaan. Se on milloin täyttä runoa, milloin napakkaakin realismia, siinä on kulkuriromantiikkaa ja se peilaa sosiaalista eriarvoisuutta. Siinä on irrallisen, mihinkään kuulumattoman modernin ihmisen minäetsintää, niin kuin Karl Grünn toteaa esipuheessaan. Olavi sanoo: "Kyllä minä nyt sinut tiedän. Mutta kun en tiedä itseäni!"