
Kirsikankukkajuhla (Genjin tarina #1)
by Murasaki Shikibu
Genjin tarina on maailman ensimmäinen suurromaani ja yhä Japanin kirjallisuuden arvostetuin teos. Se syntyi lähes tahattomasti: noin tuhat vuotta sitten Heian-kauden (794-1185) Kiotossa, jossa keisarinnan kamarirouva Murasaki kirjoitteli kertomuksia, lähinnä toisten hovinaisten ratoksi. Keskushenkilönä kertomuksissa oli kuviteltu sankari ”sädehtivä Genji”, mutta itse tarinan Murasaki sijoitti tuntemaansa 1000-luvun Kiotoon, ylimystön ja hovin maailmaan. Syntyi jotakin uutta: kuvitteellista kirjallisuutta, kertomakirjallisuutta. Ja kamarirouva itse sijoittui maailmankirjallisuuteen yhtenä sen huomattavimmista naiskirjailijoista.
Genjin tarinalle on esitetty aikojen kuluessa hyvin erilaisia tulkintoja. Genji on keisarin ja sivuvaimon poika, loistavan kaunis, loistavan lahjakas. Silti hänkin kärsii rakkauden tähden. Hän lohduttautuu lukemattomilla rakkausseikkailuilla, jotka toisinaan tuottavat hänelle suuren ilon, toisinaan johtavat hänet tukaliin tilanteisiin, ovat saattaa hänet tuhoonkin.
Genjin tarinan alkuperäinen käsikirjoitus on kadonnut; luotettavimmat kopiot ovat 1200-luvulta ja niihin perustuu nyt ilmestyvä suomennoskin. Nykyisessä kokoonpanossa Genjin tarina käsittää kaikkiaan 54 lukua, joista yhdeksän ensimmäistä sisältyy tähän kirjaan.
Discuss Kirsikankukkajuhla (Genjin tarina #1) with other readers
Join or start a book club for Kirsikankukkajuhla (Genjin tarina #1) on Readfeed. Live chat, shared reading progress, and AI discussion questions — free to get started.
Frequently asked questions
How do I join a book club for Kirsikankukkajuhla (Genjin tarina #1)?
Sign up free on Readfeed, then browse public clubs or start your own club with Kirsikankukkajuhla (Genjin tarina #1) as the current read. Invite friends with a share link and discuss together with live chat and AI discussion questions.
Can I discuss Kirsikankukkajuhla (Genjin tarina #1) with other readers online?
Yes. Readfeed book clubs let you chat live, share progress, and join discussions about Kirsikankukkajuhla (Genjin tarina #1) with readers worldwide — whether your club is virtual, in-person, or hybrid.
Is Readfeed free?
Yes. Creating an account and joining book clubs is free. Sign up to find readers who love the same books and start discussing today.