
Viides aalto: Viimeinen tähti
by Rick Yancey
2016· ISBN 9789510417935
About
Hyytävän trilleritrilogian veret seisauttava finaali Miten lopulta käy Cassien ja muiden Maahan kohdistuneesta hyökkäyksestä selvinneiden nuorten - ja koko maapallon? "Me olemme täällä, ja sitten poissa, ja se oli totta jo ennen Toisten tuloa. Se on ollut totta aina. Toiset eivät keksineet kuolemaa; ne vain hioivat sen huippuunsa. Antoivat kuolemalle kasvot, jotka panivat meidän kasvoillemme, koska ne tiesivät, että se oli ainoa tapa murskata meidät. Loppumme ei koita millään mantereella tai meressä, ei vuorella eikä tasangolla, ei viidakossa eikä autiomaassa. Se koittaa siellä mistä kaikki alkoi ja missä se oli koittanut aikojen alusta asti, viimeisen sykkivän ihmissydämen taistelukentällä." Luvassa on voittoja, häviöitä ja läkähdyttävän kiihkeää toimintaa, kun Maa-planeetan kohtalo ratkeaa eeppisen sarjan päätösosassa. Yhdysvaltalainen Rick Yancey (s. 1962) uudisti muukalaissivilisaatioiden hyökkäyksestä kertovien romaanien genren teoksellaan Viides aalto ja sen jatko-osalla Viides aalto: Ääretön meri. Sarjan ensimmäiseen kirjaan perustuva elokuva 5. aalto, jossa pääosaa esittää Chloë Grace Moretz, sai ensi-iltansa 15.1.2016.
Discuss Viides aalto: Viimeinen tähti with other readers
Join or start a book club for Viides aalto: Viimeinen tähti on Readfeed. Live chat, shared reading progress, and AI discussion questions — free to get started.
Frequently asked questions
How do I join a book club for Viides aalto: Viimeinen tähti?
Sign up free on Readfeed, then browse public clubs or start your own club with Viides aalto: Viimeinen tähti as the current read. Invite friends with a share link and discuss together with live chat and AI discussion questions.
Can I discuss Viides aalto: Viimeinen tähti with other readers online?
Yes. Readfeed book clubs let you chat live, share progress, and join discussions about Viides aalto: Viimeinen tähti with readers worldwide — whether your club is virtual, in-person, or hybrid.
Is Readfeed free?
Yes. Creating an account and joining book clubs is free. Sign up to find readers who love the same books and start discussing today.