Todistaja

Todistaja

by Linnea Alho

2016· ISBN 9789510420096
About
Varmaotteinen esikoinen kurottaa halki ajan, nykyisestä menneeseen, ja sinne missä aikaa ei ole. "Viisikymmentäneljä vuotta sitten, marraskuun 11. päivänä vuonna 1954 Schmeisser-pistoolilla ammuttu 6,35 mm väljyinen luoti lentää yhä ilmassa. Minun ajanlaskussani se ei ole pysähtynyt vieläkään. Luoti on aurinko ja minä sen kiertolainen. " Keijo Alho viettää poikuutensa kansalaissodan aikana, pääsee jatkosodalla rintamalta paperitöihin, menee naimisiin, pitää rakastajatarta, nousee sodanjälkeisessä poliittisessa hierarkiassa hyvään asemaan. Ja yhtenä päivänä hän vaipuu psykoosiin ja ampuu häntä pidättämään tulleen poliisin. Tämä on menneisyyttä, joten tämä on totta. Hänen pojantyttärensä Anne Alho syntyy toisenlaiseen maailmaan, aikaan jossa Berliinin muuri murtuu ja Pikku Kakkonen tulee televisiosta aina arki-iltaisin. Anne varttuu, näkee unia sodasta, harrastaa ratsastusta, menee opiskelemaan, löytää pojat ja baarit, mutta tuntee itsensä ulkopuoliseksi, vaikka kaiken pitäisi olla kohdallaan. Heidän välissään ja välittäjänään on Frans, nuorena kuollut poliisi, joka ei ole vielä löytänyt omaa paikkaansa ikuisuudesta. Hän näkee Keijon ja hän näkee Annen, ja hän tietää.

Discuss Todistaja with other readers

Join or start a book club for Todistaja on Readfeed. Live chat, shared reading progress, and AI discussion questions — free to get started.

Frequently asked questions

How do I join a book club for Todistaja?

Sign up free on Readfeed, then browse public clubs or start your own club with Todistaja as the current read. Invite friends with a share link and discuss together with live chat and AI discussion questions.

Can I discuss Todistaja with other readers online?

Yes. Readfeed book clubs let you chat live, share progress, and join discussions about Todistaja with readers worldwide — whether your club is virtual, in-person, or hybrid.

Is Readfeed free?

Yes. Creating an account and joining book clubs is free. Sign up to find readers who love the same books and start discussing today.