Maaren, samaanien sukua

Kun Lapinmaahan laskeutuu talviyö, Maaren tarpoo peskissään nietoksessa. Hän ei katsele taivaalla leimahtelevia revontulia eikä kuuntele metsikössä huhuavan huuhkaimen öistä huutoa vaan puristaa kätensä nyrkkiin ja tihentää tahtiaan kohti salaista kohtauspaikkaa. Enää hän ei suostu odottamaan vaan vaatii selvän vastauksen. Onko hänellä samaanin lahjat vai ei?

Maarenilla on palava into oppimiseen ja ymmärtämiseen. Suvussa on ollut suuria tietäjiä, mutta kukaan ei rohkaise häntä samalle tielle. Kuinka voisikaan, Maarenhan on pelkkä tyttö. Jos oma suku ei opeta, oppi on haettava muualta. Löytyy yllättäviä kumppaneita ja opastajia, onhan laaja Lapinmaa täynnä tuonpuoleisen väkeä: maahisia, staaloja, seitoja, haltioita ja manoja. He kuuluvat arkeen siinä missä porot, hanget, taivaan revontulet ja purojen kirkkaat vedetkin. Maaren oppii pian, etteivät tututkaan asiat ole aina sitä, miltä näyttävät. Häntä askarruttaa, mihin hän voi käyttää uusia tietojaan ja taitojaan ja onko hänestä tietäjäksi. Sitä hän ei osaa edes aavistaa, kuinka hänen käy kun hän rakastuu vieraaseen mieheen.